Sivut

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Uusivuosi

Tässä räiskettä elämään. Ihan meidän ikkunasta kuvattu. Ensimmäinen uusivuosi pienelle pojalle, niin ei voitu ulos mennä. Katsottiin ikkunasta ja ihmeteltiin suu auki.

Joulun jäänteitä

Tässä joulutähtönen(airam). Joulun aikaan nuo valot näyttävät niin kivoilta ja lämpöisiltä varsinkin nyt kun on ollut Turun talvi niin lumeton ja syysmäisen synkkä.
Ensimmäinen joulu pienen pojan kanssa. 

Lampun varjostin

Tässä tekemäni lampun varjostin. Siitä erikoinen että musta kangas on pimentävää, vain rei'istä paistaa valo läpi. Iltahämärässä paremman näköinen. Valaisee yläspäin ja alaspäin. Muuten ihan tavalliseen tapaan ite tehty lampun varjostin.
Kuva on kyllä tosi huono. Lisää kuvia tulossa

lauantai 21. tammikuuta 2012

Kaunis maisema

Olipa eräänä aamuna tuossa mukava herätä kun oli lunta tullut ja aamulla kahdeksan aikaan kun vielä hämärtää, niin koululaiset jo luistelevat kentällä. Samalla traktori auraa lunta pois kentältä. Olisinkohan minäkin tuolla kohta???

Koristeita kellon ympäri

Koristeita kellon ympäri

Lastenhuoneen seinällä

Pienen pojan huoneen seinällä roikkuu tommosia ötököitä. Askarreltu kartongista. Kakspuoleisella teipillä kiinnitetty.










Tämmönen mörkö kurkistaa sängyn takaata. Saanut tällin päähän.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Virkattuja kukkasia

Virkattuja vaaleanpunaisia pikkukukkasia.

Iso ja pieno kukka.

Nämät oli nopea ja mukava tehä. Olivat ihan uutta minulle. Aiemmat virkkaukset ovat olleet ihan perus kiinteää silmukkaa. Mutta ehkä tästä se sitten lähtee se innostus. Näitähän voi ommella kiinni vaikka pipoihin, lapasiin, yms. Seuraavaksi ois tarkoitus harjoitella isoäidin neliötä.

 

lauantai 14. tammikuuta 2012

alku

Uuden vuoden kunniaksi perustin tämän. Kauan on ollut mielessä, mutta aina vaan jäänyt ja jäänyt. Tässä tämä nyt sitten olisi. Saa nähä miten lähtee käyntiin. Ihan uutta mulle.